Autodude
Pohjoismaiden #1 Suurin Autonhoitokauppa

Tilaukset: 075 328 5820 (09-16)

Myymälä auki: Ma-Pe 9-20, La 10-16

Auto kesäkuntoon

★ Huom! Mobiililla ABC:n valikko avautuu ylhäältä logon vierestä ≡

Pikkuhiljaa alkaa taas näyttää siltä, että tämäkin talvi loppuu joskus ja kevät (KESÄ) alkaa tehdä tuloaan. Kuten on aiemminkin todettu, on talvi sekä auton ulko-, että sisäpinnoille varmasti olosuhteiden puolesta kuluttavinta aikaa: lämpötila seilaa nollan molemmin puolin, teillä olevaa suolaa ja loskaa päätyy pinnoille ja alustaan, kosteus on jatkuvasti läsnä eikä pesuille ja puhdistuksille ole kelien vuoksi mahdollisuutta (tai kiinnostusta) samaan tapaan kuin kesäisin.  Keväällä onkin tärkeää puhdistaa auto perusteellisesti, ettei lika jää enää pidemmäksi muhimaan pinnoille ja ala pahimmillaan aiheuttamaan vaurioita. Samalla kertaa kannattaa pinnat myös suojata asianmukaisesti, jotta auto saadaan pidettyä puhtaana ja siistinä pidempään ja helpommin. Ja näyttäähän se puhdas ja kiiltävä auto paremmalta kuin kulahtanut ja likainen.

Ulkopinnat

Talven jäljiltä auton ulkopinnoille on kertynyt pienimuotoinen kokoelma kaikenlaista likaa. Osa liasta irtoaa helposti jo esipesussa, mutta esim. tiestä irtoava piki sekä jarruista ja nastoista irtoava rautapitoinen lika vaativat omat erityisaineensa. Tämän vuoksi keväisin kannattaa suorittaa ulkopinnoille nk. perusteellinen puhdistus, jossa pinnoilta poistetaan kaikki sinne kuulumaton tavara. Yksityiskohtaiset ohjeet perusteellisesta puhdistuksesta löytyvät täältä: Perusteellinen puhdistus.

Esipesusta

Esipesu kannattaa keväällä suorittaa kahteen kertaan maksimaalisen vaikutusajan (ja puhdistustehon) saavuttamiseksi. Helpoiten esipesu hoituu painepesurilla ja ns. pesuainevaahdottimella eli lancella. Pesuainevaahdotin on siis pesuaineiden levittämiseen tarkoitettu lisävaruste, joka kiinnitetään painepesuriin. Se levittää pesuaineen vaahtona joka kuivuu ja valuu huomattavasti hitaammin, kuin esim. pinnalle suoraan suihkutettu esipesuaine. Näin vaikutusaika saadaan pidemmäksi ja pesutulos on ratkaisevasti parempi. Itse asiassa usein pelkällä auton vaahdottamisella ja huuhtelulla saavutetaan riittävä pesutulos, ilman mekaanista kosketusta maalipintaan. Tämä vähentää pesunaarmujen syntymistä radikaalisti ja siksi pesuainevaahdotin onkin täysin ehdoton varuste autonpesuun.

Käytännössä pesuaine siis levitetään vaahtona auton päälle, annetaan vaikuttaa mahdollisimman pitkään ja kun aine alkaa kuivahtamaan, ei sitä huuhdellakaan pois vaan pinnalle levitetään toinen kerros pesuainetta. Vasta tämän kerroksen vaikutettua aine huuhdellaan pois. Aineeksi suosittelemme valitsemaan mahdollisimman tehokkaan liuotinpesuaineen (esim. King Carthurin Total Foam), jotta pinnat saadaan pestyä niin puhtaaksi kuin mahdollista, ennen kuin pintaan kosketaan pesukintaalla. Lisäksi moneen paikkaan ei pääse välttämättä kintaalla pesemään (rengaskaaret, alusta jne.), ja näistäkin paikoista tehokas pesuaine poistaa suurimman osan liasta ilman mekaanista pesua.

"PRO TIP: Levitä pesuaine ensimmäisellä kierroksella esim. 20% liuoksena pumppupullosta pintaan, ja vasta tämän alkaessa kuivumaan, levitä toinen kerros vaahdottimella. Näin tiukkakin lika ja vahat yms. saadaan antautumaan."

Pien- ja raudanpoistosta

Luultavasti auto näyttää talven jäljiltä pestynäkin hieman likaiselta ja nuhjaantuneelta. Tämä johtuu maalipinnalla vielä olevasta liasta, joka ei ole normaalissa pesussa irronnut. Tiestä irtoavat suola, piki ja öljy sekä jarruista irtoava jarrupöly ja lentoruoste yms. eivät normaaleilla pesuaineilla irtoa, vaan vaativat omat erityisaineensa. Pienpoistoaine (VP Citrus Tar) liuottaa tehokkaasti lähes kaiken jäljellä olevan lian pois, ja se mitä pintaan vielä jää, irtoaa nätisti raudanpoistoaineella (KC Iron Remover).

Vanteet

Vanteet voi pestä kevätpesujen aikana, mutta mikäli mahdollista, kannattaa vanteet puhdistaa renkaiden vaihdon yhteydessä, jolloin ne ovat irti autosta ja myös niiden takapuolen saa pestyä kunnolla. Vanteille löytyykin oma opas täältä: Vanteiden puhdistus. Tärkeintä on käyttää tehokasta vannepesuainetta (CAR5 Wheel Cleaner), jotta aine irroittaa lian eikä sitä tarvi hangata irti pinnasta.

Pintojen suojaus

Kun pinnat on saatu täysin puhtaiksi, kannattaa työn tulos suojata, jotta lika ei kesän aikana tartu pintaan samalla tavoin ja kesän pesut on helpompia. Monet vahat myös lisäävät kiiltoa ja parantavat näin auton ulkonäköä. Dudejen autoihin päätyy kesäksi luultavasti joku näistä: Gyeonin Q2 Wax, KC:n High Gloss tai Fusso (tummille tai vaaleille pinnoille).

Myös lasipinnat, muoviosat ja renkaat kannattaa suojata, jo pelkän ulkonäön, mutta myös helpomman puhdistettavuuden ja hylkivyyden vuoksi.

Kiillon parannus

Mikäli maalipinnan kiilto ei enää vastaa uutta autoa, vaan pienet naarmut ovat harmauttaneet pinnan, saadaan pinta palautettua alkuperäiseen loistoonsa myllytyksellä, eli koneellisella kiillotuksella. Tähän löytyy kattava tietopaketti Autonhoidon ABC:stä: Myllytys. Helpompi, mutta ei niin tehokas eikä pysyvä ratkaisu, on käyttää jonkinlaista pohjustusainetta vahan alla, joka peittää naarmuja ja parantaa näin pinnan kiiltoa. Pohjustusaineet vaikuttavat päälle tulevan vahan kestoon, mikä kannattaa ottaa huomioon. Kestosuosikki pohjustusaineissa on ValetPron Purple Passion.

Sisusta

Ulkopintojen lisäksi myös sisusta kärsii talvesta: lämpötilan vaihtelut, pihalta kulkeutuva lika ja kosteus sekä pesemättömyys jättävät jälkensä sisustaan. Pelkän ulkokuoren lisäksi kannattaa keväällä antaa myös sisätiloille hieman rakkautta. Oven välien pesu, sisustan imurointi, kovien pintojen pyyhintä ja lasien pesu saa ihmeitä aikaan. Mikäli käytössä on tekstiilipesuri, kannattaa talven aikana penkkeihin imeytynyt lika myös pestä samalla kertaa pois ikävien hajujen ja laikkujen välttämiseksi. 

Ovien välit

Ovien ja luukkujen välit hoituvat nätisti ulkopintojen pesun yhteydessä. Helpoin keino niiden pesemiseen on sumuttaa pesuaine omasta sumutinpullostaan vaikuttamaan, ja hetken vaikutuksen jälkeen käydä paikat läpi esim. pientä harjaa apuna käyttäen. Tämän jälkeen pinnat huuhdellaan varovasti painepesurilla tai letkulla.

Kovat pinnat

Sisustan kovat pinnat kannattaa pestä/pyyhkiä puhtaaksi imuroinnin jälkeen, kun kaikki irtolika on poistettu. Pinnoille soveltuvaa pesuainetta ja pieniä harjoja sekä mikrokuituliinaa käyttäen saadaan kaikki lika kerralla pois, ja osa aineista myös desinfioi pinnat puhdistuksen yhteydessä (esim. Gyeon InteriorDetailer). CAR5-tuotesarjasta löytyy hinta-laatusuhteeltaan loistavat puhdistusaineet sisustan pinnoille: CAR5 Interior Cleaner, CAR5 Glass Cleaner ja CAR5 Trim Dressing

Yksityiskohtaisemmat ohjeet sisustan pinnoille löytyy täältä: Sisustan puhdistus ja suojaus.

Vaivatonta ostamista

Voit maksaa verkkomaksulla, MobilePayllä, yleisimmillä luottokorteilla tai laskulla. Yrityksille toimitamme myös laskulla. Toimituskulut ovat kirjeellä 2,95 € ja paketeilla alk. 5,49 €. Toimitamme paketteja myös suoraan kotiin ja työpaikalle!

1 - 2 päivän pikatoimitus

Vakituinen henkilökuntamme käsittelee tilauksia koko ajan. Ark. klo 13 mennessä jätetyt tilaukset lähtevät Turun varastoltamme yleensä jo samana päivänä ja vastaanotat tuotteesi 1-2 vrk kuluttua.

100% tyytyväisyystakuu

Tilaa nyt ja tutustu rauhassa kotona tai työpaikalla, aidossa käyttöympäristössä. Voit palauttaa tai vaihtaa ilmaiseksi ilman selittelyjä. Rahat takaisin -tyytyväisyystakuu on voimassa 30 päivää ostoksesta. Turvallista ja huoletonta ostamista parhaimmillaan!

AUTONHOITOTUOTTEIDEN ASIANTUNTIJA PALVELUKSESSASI

Autonhoitokemikaalit kehittyvät jatkuvasti - niin myös tuotevalikoimamme. Etsimme ja testaamme uusia autonhoitotuotteita jatkuvasti löytääksemme niistä parhaimmat asiakkaillemme. AUTODUDE-verkkokaupasta löydät aina markkinoiden parhaat autonhoitotuotteet edulliseen hintaan. Tervetuloa ostoksille AUTODUDE-verkkokauppaan!

AUTODUDE.FI TARJOAA

  • Autonhoitoalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmaisen 30 vrk palautusoikeuden
  • Turvalliset maksutavat
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Edulliset toimitukset alk. 5,49 €
  • Ilmaisen toimituksen yli 120€ tilauksiin
  • Huom! "Toimitus Valitsemaasi Noutopisteeseen (MH)"

VERKKOKAUPAN TAKANA

Handshake Finland Oy
Y: 2304112-0 alv. rek.
Alasintie 9, 90400 Oulu
Tilaukset 9-18: 075 328 5820

Yhteystiedot

AUTODUDE MYYMÄLÄ

Voit ostaa tuotteitamme myös Oulun Valostore-myymälästämme Alasintieltä. Sieltä voit myös noutaa tilaamasi tuotteet.

Katso lisätietoja

LIITY DUDEN TALLIIN JA HYÖDY!

Saat ilmoituksia merkittävistä uutuuksista, tuotteiden käyttövinkkejä, erikoistarjouksia ym. sähköpostiin parin viikon välein enimmäkseen kevät- ja kesäkaudella. Listalta voi erota koska vain.

Korkein luottoluokitus

Kauppalehden Menestyjä 2012-2022

Kaikki tarjoamamme Matkahuollon kuljetukset ovat hiilineutraaleja

Yrityksemme täyttää tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet (Vastuu Group)