★ Huom! Mobiililla ABC:n valikko avautuu ylhäältä logon vierestä ≡
Vaikka, ja toisaalta juuri sen takia, kulunut talvi onkin osassa maata muistuttanut lähinnä pitkään jatkunutta marraskuuta, on auton pesu kelien takia varmasti jäänyt taas melko vähälle. Lika on päässyt muhimaan ja pinttymään pahimmillaan kuukausia, eikä pintoja todennäköisesti enää normaalilla ylläpitopesulla saada puhtaaksi. Kelien lämmetessä ja teiden sulaessa kannattaakin auto puhdistaa perusteellisesti, jotta talven aikana kertynyt suola, piki, rauta ja muu ylläpitopesuissa irtoamaton likakin saadaan pinnoilta pois.
Näin varmistetaan kesäksi tulevalle suoja-aineelle maksimaalinen tartunta sekä se, ettei tiukkakaan lika jää muhimaan enää pidemmäksi aikaa pinnoille. Artikkelin kuvat klikattavissa isommaksi!
Keväällä kannattaakin perusteellinen puhdistus suorittaa mahdollisimman huolellisesti. Tarkemmat ohjeet perusteelliseen puhdistukseen löytyvät Autonhoidon ABC:stä: Perusteellinen puhdistus. Erityistä huomiota tulee kiinnittää esipesuun sekä pien- ja raudanpoistoihin.
Esipesulla pyritään saamaan mahdollisimman paljon likaa pois ennen pintaan koskemista, jotta naarmuuntumisriski kintaalla pestessä vähenee. Esipesu kannattaa suorittaa kahteen kertaan tehokasta liuotinpesuainetta, joka puree pinttyneeseen likaan ja vanhoihin vahoihin mahdollisimman tehokkaasti, käyttäen. Näin likaa poistetaan pinnalta mahdollisimman paljon.
Esipesun jälkeen kinnastellaan auto kaiken irtoavan lian poistamiseksi, joko vahaa sisältämättömällä shampoolla (esim. KC Neutral) tai esipesussakin käytetyllä liuotinpesuaineella.
Duden vinkki: Esipesu kannattaa vaikutuksen tehostamiseksi suorittaa siten, että valittu esipesuaine sumutetaan pinnalle ensin vaahdottimesta saatavaa sekoitussuhdetta voimakkaampana seoksena esim. pumppupullolla.
Yllämainitulla KC:n Totalilla Duden käyttämä sekoitussuhde on keväisin jopa 20-30% (vaahdottimesta saadaan max. n. 7%). Kun ensimmäinen kierros alkaa kuivahtaa, levitetään sama aine uusiksi pintaan vielä vaahdottimella vaikutusajan pidentämiseksi.
Tämän jälkeen siirrytään pien- ja raudanpoistoon. Keväällä pienpoisto kannattaa suorittaa ennen raudanpoistoa, sillä pienpoistoaineet purevat todella hyvin myös suolaan ja nykyään käytettäviin öljypohjaisiin suolan korvikkeisiin.
Aineista ValetPron Citrus Tar Remover sekä Dragons Breath ovat hinta/laatusuhteeltaan yhdet parhaista vaihtoehdoista, ja ne ovatkin kategorioidensa myydyimmät aineet. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää auton helmoihin, rengaskoteloihin ja perään, jossa suolaa, pikeä ja rautaa on yleensä eniten.
Myös vanteet ovat olleet talvella kovalla koetuksella, ja ne kannattaa hoitaa joko perusteellisen puhdistuksen tai renkaiden vaihdon yhteydessä. Vanteille löytyykin oma opas täältä: Vanteiden puhdistus.
Talven jäljiltä maalipinta on monesti menettänyt parhaan kiiltonsa, eikä auto puhtaanakaan näytä niin kiiltävältä, kuin se voisi näyttää. Syynä tähän ovat maalipinnan mikroskooppisen pienet (ja hieman) isommatkin naarmut, jotka vievät pinnasta parhaan kiillon ja saavat sen näyttämään enemmän mattapinnalta.
Paras (ja ainoa naarmut oikeasti poistava) keino pinnan kirkastamiseksi on sen myllyttäminen. Myllytys voidaan suorittaa itse tai auto voidaan viedä ammattilaiselle. Vastoin yleistä mielikuvaa, myllytys ei ole rakettitiedettä vaan pienellä harjoituksella kuka tahansa saa erinomaista jälkeä aikaiseksi. Mikäli homma halutaan tehdä itse, löytyy oppaasta kattava myllytysopas täältä: Auton myllytys. Dudelta löytyy valikoimasta myös valmiita myllytyspaketteja, joissa on mukana kaikki tarvittava.
Mikäli myllytystä ei haluta suorittaa, tai sille ei ole mahdollisuutta, saadaan naarmuja peitettyä ja tätä kautta maalipinnan kiiltoa parannettua täyttävillä pohjustusaineilla. Nämä vaikuttavat hieman päälle tulevan vahan kestoon, mutta koska kesällä vahaukselle on huomattavasti paremmat mahdollisuudet kuin talvella, ei keston pieni heikkeneminen välttämättä haittaa.
Pohjustusaineet löytyvät täältä: Pohjustusaineet. Näistä varsinkin ValetPron Purple Passion on todettu erittäin toimivaksi.
Kun pinta on saatu puhtaaksi ja kiiltäväksi, tulee se vielä suojata tulevia rasituksia vastaan. Kesällä vahalta haetaan monesti maksimaalista kiiltoa, eikä kestolla ole yhtä suurta merkitystä kuin talvivahaa valittaessa. Varsinkin nk. luonnonvahat tai hybridit ovat erinomaisia vaihtoehtoja, sillä niillä saadaa luotua haluttua "wetlookkia" ja maksimaalista kiiltoa.
Kestosuosikkeja kesävahoiksi ovat KC:n High Gloss ja Colliniten 915. Maksimaalista kiiltoa tavoiteltaessa kannattaa suosia luonnonvahoja, joissa kesto on hieman heikompi mutta kiilto vastaavasti erinomainen.
Maalipinnan lisäksi kannattaa ulkopuolelta suojata myös muoviosat ja lasit, sekä halutessaan renkaat, jolloin näihinkään ei pääse lika pinttymään kiinni ja tulevat pesut ovat huomattavasti helpompia. Suojatut pinnat myös näyttävät lähes poikkeuksetta huomattavasti paremmilta kuin suojaamattomat, joten helpomman puhdistettavuuden lisäksi auton ulkonäkö kohenee.
Muoviosille paras vaihtoehto on pinnoite, joka suojaa osat jopa kahdeksi vuodeksi: Gtechniq C4. Lasit kannattaa pinnoittaa, jolloin pyyhkimien käytön tarve vähenee ja lasi on helpompi puhdistaa itikoista yms. tiukasta liasta. Pinnoitteeksi suosittelemme Soft99:n Ultra Glacoa.
Ulkokuoren lisäksi myös auton sisusta on talven aikana kovalla rasituksella. Sinne kertyy paljon hiekoitushiekkaa, lunta (eli kosteutta) ja muuta likaa, eikä sisustankaan puhdistaminen ole talvella kovin miellyttävää ilman lämpimiä sisätiloja. Auto saattaakin kevään tullen näyttää jo ei-niin-houkuttelevalta sisustankin osalta. Kevätpesujen yhteydessä kannattaa sisustakin laittaa kerralla minttiin. Sisustan puhdistukseen löytyy pieni opas täältä: Sisustan puhdistus ja suojaus.
Voit maksaa verkkomaksulla, MobilePayllä, yleisimmillä luottokorteilla tai laskulla. Yrityksille toimitamme myös laskulla. Toimituskulut ovat kirjeellä 2,95 € ja paketeilla alk. 5,49 €. Toimitamme paketteja myös suoraan kotiin ja työpaikalle!
Vakituinen henkilökuntamme käsittelee tilauksia koko ajan. Ark. klo 13 mennessä jätetyt tilaukset lähtevät Turun varastoltamme yleensä jo samana päivänä ja vastaanotat tuotteesi 1-2 vrk kuluttua.
Tilaa nyt ja tutustu rauhassa kotona tai työpaikalla, aidossa käyttöympäristössä. Voit palauttaa tai vaihtaa ilmaiseksi ilman selittelyjä. Rahat takaisin -tyytyväisyystakuu on voimassa 30 päivää ostoksesta. Turvallista ja huoletonta ostamista parhaimmillaan!
AUTONHOITOTUOTTEIDEN ASIANTUNTIJA PALVELUKSESSASI
Autonhoitokemikaalit kehittyvät jatkuvasti - niin myös tuotevalikoimamme. Etsimme ja testaamme uusia autonhoitotuotteita jatkuvasti löytääksemme niistä parhaimmat asiakkaillemme. AUTODUDE-verkkokaupasta löydät aina markkinoiden parhaat autonhoitotuotteet edulliseen hintaan. Tervetuloa ostoksille AUTODUDE-verkkokauppaan!
AUTODUDE.FI TARJOAA
ASIAKASPALVELU
VERKKOKAUPAN TAKANA
Handshake Finland Oy
Y: 2304112-0 alv. rek.
Alasintie 9, 90400 Oulu
Tilaukset 9-18: 075 328 5820
AUTODUDE MYYMÄLÄ
Voit ostaa tuotteitamme myös Oulun Valostore-myymälästämme Alasintieltä. Sieltä voit myös noutaa tilaamasi tuotteet.
LIITY DUDEN TALLIIN JA HYÖDY!
Saat ilmoituksia merkittävistä uutuuksista, tuotteiden käyttövinkkejä, erikoistarjouksia ym. sähköpostiin parin viikon välein enimmäkseen kevät- ja kesäkaudella. Listalta voi erota koska vain.
Korkein luottoluokitus
Kauppalehden Menestyjä 2012-2022
Kaikki tarjoamamme Matkahuollon kuljetukset ovat hiilineutraaleja
Yrityksemme täyttää tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet (Vastuu Group)
© 2023 Handshake Finland Oy / Autodude.fi | 2304112-0 | Rekisteriseloste